Pre Work – Kun asenne ja monikanavaisuus kohtaavat

Pulkkisen tarina: Takaisku, ikärasismi ja uusi taistelutahto

Pulkkinen palasi kotiin työhaastattelusta hartiat hieman kyyryssä. Kaikki oli alkanut niin lupaavasti: poikien jalkapalloharjoituksissa tavattu paikallisen pörssiyrityksen myyntijohtaja oli vakuuttunut Pulkkisen osaamisesta ja kutsunut hänet suoraan haastatteluun. Kyseessä oli yrityksen kriittinen tarve löytää osaaja EU:n tekoälyasetuksen (AI Act) pariin, juuri sellaiseen projektiin, jossa Pulkkinen oli ansioitunut edellisessä työpaikassaan IT Oy:ssä.

Haastattelussa istui kuitenkin mukana myös yrityksen HR-päällikkö, jonka kysymykset alkoivat nopeasti viistää epämukavuusaluetta. Sen sijaan, että olisi keskitytty Pulkkisen rautaiseen kokemukseen tekoälyn sääntelystä ja hallinnasta, HR-päällikkö juuttui kysymyksiin iästä ja jaksamisesta. Kun tieto viran täyttymisestä tuli, paikan oli saanut 35-vuotias nuori konsultti.

Pulkkinen mietti illalla sohvalla, oliko 50 vuoden ikä todellakin se kynnys, jota mikään määrä asiantuntemusta ei voisi ylittää. Mutta urheilumiehen luonto ei antanut periksi. ”Jos kerran peli on kovaa, minun on oltava kovempi”, hän päätti. Pulkkinen halusi uskoa, että kertomalla aidosti osaamisestaan, jossakin odottaa juuri se unelmaduuni iästä riippumatta. Golf-kauden alettua mies oli fyysisesti paremmassa kunnossa kuin vuosiin, ja haasteet olivat vain lähentäneet välejä perheen kanssa.

Pulkkinen aktivoi kaikki hakuvahdit ja huomasi hyviä paikkoja avautuvan päivittäin, mutta tuo AI Act -haku oli jättänyt jäljen ikärasismista. Hän päätti, että nyt on aika näyttää. Matka vei pukukauppaan. Jos hän aikoi myydä huippuosaamistaan, kääreen oli oltava sen mukainen. Peli oli vasta alussa.

Pre Work -jatkumo: Pelikirja katsomosta kentälle

Olemme nyt Pulkkisen matkalla syvällä Pre Work -vaiheessa. Kuten muistat aiemmista osista, tämä vaihe on työnhaun strateginen peruskivi, jota olemme rakentaneet pala palalta:

  • Osa 3: Pre Work – CV kuntoon: Pulkkisen ydinosaamisen sanoittaminen ja paperisen selkärangan rakentaminen.
  • Osa 4: Pre Work – LinkedIn-momentum: Osaamisen siirtäminen digitaaliseksi profiiliksi ja algoritmien optimointi.
  • Osa 5: Pre Work – Monikanavaisuus ja asenne: Tänään laajennamme näkyvyyttä ja pureudumme siihen psykologiseen tilaan, joka kantaa läpi haastavienkin vaiheiden.

Pukukoppipuhe: Hyväksyminen on lähtölaukaus tuloksiin

Pre Work -vaiheen ehkä tärkein hetki on se, kun uusi lamppu syttyy ja syntyy aito halu löytää seuraava haaste. Olemme harjoitelleet tätä satojen uravalmennettavien kanssa ja huomanneet, että työttömän työnhakijan on ensin hyväksyttävä tilanteensa 100-prosenttisesti. Vasta kun itse hyväksyt hakevasi uutta työtä täydellä teholla, se alkaa paistaa läpi hakemuksista ja soittosi headhuntereille alkavat sujua luonnollisesti.

Oppitunti Kapkaupungista Vuonna 2010 Etelä-Afrikan MM-kisoissa näkyi opettavainen näky: jokaisessa liikennevaloristeyksessä seisoi ihmisiä pahvikylttien kanssa. Kyltissä luki ammattitaito, ja pikkubussit poimivat parhaat osaajat päivän duuniin. Mitä parempi kyltti, sitä todennäköisempi oli päivän leipä perheen pöytään. Digitaalisessa maailmassa LinkedIn ja muut some-kanavat ovat sinun ”liikennevalosi”. Jos fiilis ei ole kunnossa, mieti noita Kapkaupungin timpureita ja laita vaikka Dingo soimaan: ”Sinä ja minä, liikennevaloissa…!”


Strategiset vinkit: Sosiaalinen myynti ja löydettävyys

Pre Work -vaiheessa focus siirtyy hakemisesta löydettävyyteen. Se on ”social sellingiä”, jossa tuote olet sinä itse. Kun tarinasi on looginen, voit laajentaa asiantuntijabrändiäsi rohkeasti:

  • Videot / YouTube: Elävä kuva paljastaa aitoutesi. Älä tee sitä yksin, vaan sparraa sisältö ammattilaisen kanssa. Videomuotoinen hissipuhe on usein se ratkaiseva tekijä, joka saa rekrytoijan nostamaan luurin. Teknisen toteutuksen ei tarvitse olla elokuvatasoa, kunhan fiilis on aito.
    Fiilis × Tekniikka (oikeassa suhteessa) = Uusi työpaikka
  • Facebook: Haastava kanava, koska siellä ollaan usein ”vapaalla”. Kaveriverkosto voi kuitenkin olla paras vinkkaajasi. Mieti kuitenkin tarkkaan, haluatko pitää hakuprosessisi julkisena vai hyödyntää suljettuja ammattiryhmiä.
  • Instagram – Visuaalinen asiantuntijabrändi: Instagram on loistava alusta rakentaa asiantuntijakuvaa ”behind the scenes” -hengessä. Käytä Stooreja ja Reelsejä näyttääksesi arkesi hallintaa, jatkuvaa oppimista (esim. kurssit ja kirjat) ja ammatillista intohimoasi. Se tekee sinusta helpommin lähestyttävän ja inhimillisen asiantuntijan.
  • TikTok – Rohkea ja nopea vaikuttaminen: TikTok on loistava areena myös +50-vuotiaille näyttää, ettei dynaamisuus ole iästä kiinni. Monimutkaisten kokonaisuuksien, kuten tekoälyasetuksen, avaaminen minuutissa vaatii kovaa ammattitaitoa. Rohkeus tarttua uusiin kanaviin on vahva viesti modernista otteesta.
    Viestintäkanavat (kuten X): Jakamalla asiantuntijatekstejäsi ja osallistumalla ajankohtaiseen keskusteluun oikeilla hashtageilla, vahvistat asemaasi mielipidevaikuttajana omalla alallasi.
  • Pinterest / Portfoliot: Visuaalinen CV on loistava ”takatasku” luoville aloille tai jos haluat erottua kuvallisella uratarinalla. Lataa kuvat aikajärjestyksessä vanhimmasta uusimpaan – anna kuvien kertoa 90 % tarinasta.

Fiilis × Tekniikka + Yhteistyö

Pulkkinen ymmärsi, että vaikka ikärasismi on ikävä realiteetti, sitä vastaan taistellaan olemalla ammattimaisempi, näkyvämpi ja itsevarmempi kuin nuoremmat kilpailijat. Kun perusasiat (CV ja LinkedIn) ovat kunnossa, muiden kanavien ja videoiden käyttö luo sinusta dynaamisen kuvan, joka kumoaa ennakkoluulot jähmettyneisyydestä.

Oletko valmis kirkastamaan oman profiilisi? Työmarkkinat ovat suuret ja oikean reitin löytäminen vaatii kompassin. Jos koet olevasi Pulkkisen tavoin risteyksessä, me autamme sinua rakentamaan strategian, joka kantaa läpi kaikkien kanavien.

Tutustu meidän #uusiosaaja-palveluun

Löydät meidät täältä


#työnhaku #monikanavaisuus #henkilöbrändi #rekrytointi #socialselling #asenne #wpsm